Haaste minulle, haaste sinulle

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin. 

Ihana ihminen, jonka blogi on tässä!

2. Sen jälkeen kerro 7 random faktaa itsestäsi.

3. Anna awardi eteenpäin lempibloggaajille/ blogeille.

 

 

1. Millaisen elämän oikeasti haluaisin? 

 

Totuus on se, että tavoittelen toisia mahdottomia asioita ja unelmia, koska ne oikeat unelmat ja asiat ovat kuin saduista ja elokuvista. Lauluista ja runoista. Haluaisin oikeasti olla ihminen, jolla olisi sopivasti rahaa taskussa siihen, että voisi lähteä maailmalle. Oppia soittamaan kitaraa ja soitella sitä Pariisin kaduilla, kävellä piirustuslehtiö kainalossa Skotlannin kujilla. Pompata ensimmäiseen laivaan mikä sattuu sen hetkisestä satamasta lähtemään katsomatta ollenkaan minne se menee. Eihän sellainen oikeasti olisi mahdotonta? Mutta on se silloin, kun on kasvatettu "väärin": "Pysy aloillasi. Käy koulua. Hanki työ." Haluaisin olla sellainen. Villi ja vapaa ja ilman mitään rajoja. Mielessäni mä vähän olen muutenkin vähän kaikessa ilman rajoja, mutta leikin että ne on, koska mietin niin hirveästi mitä kukakin minusta ajattelee.

 

2. Lapsuus 

 

Ensimmäiset muistoni ovat sairaalasängystä. Eivät ne ole semmosia muistoja, että minä oisin ne keksinyt, vaan muistan semmosia hetkiä, kun se minun vieressä oleva pieni vaaleanpunaraidallinen pupu oli joskus liian kaukana. Ja se, kun minulle pistettiin sydänkäyrä läpyskät, niin sille pupulle laitettiin myös yksi. Ja siellä haisi. Ei sairaalalta, vaan joltain kummalliselta aineelta, mitä ne niihin läpysköihin laittoivat. Omistan astman. Sen takia olin jo alle yksi vuotiaana jatkuvasti kipeänä. Joskus se meni niin pahaksi, että kerran olin hengissä vain hengityslaitteilla. Meinasin kuolla. Sen tietää tosi harva.

 

3. Tunnen itseni pojaksi

 

En tiedä mistä se johtuu. Ei minulla ikinä ole ollut mitään tarvetta pukeutua kuin poika, tai edes halua olla sellainen. Tunnen vain itseni sellaiseksi. Olen kuullut joiltakin, että olen todella naisellinen, mutta silloin olen aina ollut todella yllättynyt. Mekot ja sellaiset tuntuvat vaikeilta päällä ja sellaisilta, etteivät ne kuulu minulle, vaikkakin silti pukeudun niihin. Katson itseäni peiliin ja näen siellä tytön, joka ei näytä tytöltä. Hiukset sotkussa, kasvot kuin tytön ja pojan sekoittuma, ei mitään naisellista ja eleetkin isoja ja outoja. En tiedä. Ja olen muutenkin aina ollut hieman poika! Leikin lapsena autoilla ja lelulehdistä selailin kaikki vakoilu ja salapoliisi jutut. Lempi elokuvia ovat Star Warssit ja voi sitä riemun määrää, kun joku pikkupoika tulee kysymään: "Ai säkö muka Star Warssista tykkäät?!" Se minä olen. Poika. Ainakin sisäisesti. Poika joka pukeutuu tytön vaatteisiin. "Outolintu kummajainen... Huuto kaikuu se kysyy ootko mies vai nainen?" 

 

4. Millainen ihminen olen puhumaan

 

Viimeaikoina olen alkanut tuntemaan itseni koneeksi, joka ei toimi. Sitä pyydetään puhumaan, mutta se ei ole tottunut siihen ellei se aloita sitä kokonaan itse, tai ellei ole oikeaa aihetta. Tajusin, että esim "small-talk" on minulle aivan mahdotonta! Pelkään törmätä kaduilla tuttuihin, jolloin pitäisi pysähtyä ja keskustella jotain. En minä osaa! Sama asia on myös esimerkiksi puheluiden aikana tai silloin, jos kaverin kanssa vain jutellaan. Silloin pitäisi osata sanoa jotain itsestään, mutta minusta tuntuu, ettei minulle koskaan tapahdu mitään. Tuntuu etten oikein tunnekkaan mitään. Siksi minusta on parhaimpia hetkiä, kun minulta kysytään kysymyksiä tai annetaan joku aihe, mistä osaan puhua, mutta muuten olen varsinainen tuppisuu ja se on tosi kurjaa. Minun täytyy opetella. Joskus vain pelottaa, että opinko koskaan. Menen vain paniikkiin.

 

5. Tatuointikuume!

 

Sellaista minulla ei aiemmin ollut kunnollista. Nyt tuntuu, että haluaisin noin miljoona, enkä osaa päättää mikä on niistä minulle kaikista tärkein tai oikeasti kivoin. Ensimmäinen tatuointiajatus ikinä oli semmoinen pienenpieni kysymysmerkki. Se olisi vähän kuin minä. Lempi aine lukiossakin oli filosofia. Rakastan miettiä asioita ja niin kauan että järkikin meinaa lähteä. Ja se, että ikinä mitään ei voi tietää varmasti ja muutenkin kaikki erilaiset ajattelutavat. Toinen ajatus oli pienenpieni punavalkoinen pyöreä tikkari nilkkaan. Vain siksi, että se olisi tosi suloinen. Kolmas on ehkä (huom ehkä) suosikkini. Eli Peter Panin lentävä varjo. Se kertoisi minulle ajatuksestani siitä, että en ikinä halua olla täysin aikuinen ja tylsä. Aina hitusen lapsi. Peter Pan oli myös pienenä lempi Disney satuni ja nykyisin rakastan Finding Neverland nimistä elokuvaa, joka saa minut aina kyyneliin. Samalla se olisi myös muisto lukioajoilta, jotka ovat minulle monin tavoin tärkeitä (pääsin esiintymiskammostani jotakuinkin eroon, voitin pahimpia pelkoja, sain ihania ystäviä, upeita kokemuksia, kauniita sanoja...) ja ne ne ajat tulevat mieleen, koska esiinnyin Peter Panina sekä eräässä esityksessä, että penkkaripäivänä. En tiedä. Peter Pan vain on... Peter Pan. Neljäs ajatus on ehkä liian kliseinen. Joku biisin nimi tai sanoitus. Joko Hey Heather tai Pasa nimiseltä bändiltä. Pasa kuvastaa minulle sitä outoutta mitä minä olen, Hey Heather taas minulle... selviytymiskeino. (ks. kohta 7)

 

6. Nolo roolipelaaja

 

Ajattelen niinkin syvällisesti, että olen varmaan päästäni vajaa ja vinksahtanut. En ole sellainen roolipeliharrastaja, joka käy joillain roolipelisivuilla, saatika pelaa mitään pelejä yleensä ylipäätänsäkkään koneella. Minun roolipelaaminen on twitterissä accountilla, joka on erään tv-sarjan hahmo. Se on mielestäni aivan supernoloa. Vielä nolompaa, että olen aina aivan innoissani, jos joku tulee hehkuttamaan minulle, kuinka ihana minä olen, vaikka kyseessä on se roolihahmo. Ehkä se, että ajattelen sen säälittäväksi, tekee siitä säälittävämpää, mutta muuten se on vain tylsän päivän ajanvietettä ja tosi kivaa sellaista, mutta huhhuh... Toisaalta en tiedä ensimmäistäkään, joka tällaista tekee ja minua hävettää niin paljon, että todella harvalle olen asiasta kertonut.

 

7. Kaikki on tärkeää

 

Sen lisäksi, että minulle on tärkeää ystävät ja perhe ja luottamus ja kaikki sen sellainen... Minä teen päässäni kaikesta aivan pienestä niin tärkeää, että se onkin yhtäkkiä minulle "rakkaus" tai "selviytymiskeino" tai "elämäntapa" tai jotain muita maailmaamullistavia sanoja. Kuten musiikki. Se on selviytymiskeino. Televisiosarja Lost oli aikoinaan minulle pelastus masennuksesta. Lehdet ovat vihreitä ja haluan kävellä ulkona kesäisin iltahämärässä haistelemassa raikasta ilmaa... Se on elämäntapa. Tärkeää minulle on kerätä klassikkoelokuvia. Kuinka upeaa on omistaa kokoelma klassikoita ja mutustella sitä sanaa omassa mielessään. Tai kuinka tällä hetkellä kirjoittamani kirjan tekeminen on tärkeää, kun voin lukea sen joskus myöhemmin ja sanoa kirjoittaneeni sen todella. Näitä esimerkkejä oli nyt hyvin vähän, mutta minulla on paljon tärkeitä asioita ja ne ovat oikeasti tärkeitä, mutta ongelma on se, että teen niistä kai itse sellaisia. Liian tärkeitä. Niitä ilman ei voi olla tai elää. 

 

HAASTAN:
KAIKKI tämän blogin lukijat ja haastan teidät myös lisäksi linkkaamaan minulle tulevan merkintänne. :)