Antaisin lämpimiä villapaitahaleja teille kaikille

Vaikka on tällä hetkellä todella paha olla omien huonojen päätöksien ja tekojen takia, joista tuntuu, että en pääse eroon, päätin siitä huolimatta, että teen mieluummin vähän pirteämmän postauksen. Nimittäin eilen olin niin kamalan onnellinen. Todella onnellinen.

Eilisen suunnitelma minulla oli, että menen yhden kaverini luokse kyläilemään. Kävelin sisälle ja kaverini tuli ovelle vastaan. Kaikki vaikutti aivan normaalilta, kunnes yhtäkkiä kuulin: "YLLÄTYS!" huudon. Melkein kaikki parhaimmista kavereistani olivat siellä. Sain aivan ihanat yllätyssynttärit! En edes osaa kuvailla sitä tunnetta, mikä siitä hetkestä tuli, kun kaikki astuivat näkyviin.

Minulla on maailman ihanimmat kaverit!

Joulun tuoksuisissa varjoissa piileskellen

Ihan ensiksi haluan sanoa kaikille HYVÄÄ JOULUA, näin jälkikäteen ja toivon, että mahdollisimman monella on ollut rauhallinen ja turvallinen olo.

Pari viikkoa ennen joulua olivat kokonaisuudessaan aivan kamalia. Sain kaikki suuttumaan itselleni, sillä puhuin paljon mieltä ahdistavia ajatuksia suoraan. Ajattelin, että joulu tulisi olemaan helpompi, jos ei tarvitsisi enää olla vihainen kenellekkään. Jos ei tarvitsisi kylvää ankeita ja vihaisia asioita mielessä. Laskin hieman väärin ja päivää ennen joulua oli niin huono omatunto kaikesta mitä sanoin. Sellainen olo, että halusin, että kaikki vihaisivat minua.

Kaikesta huolimatta loppujen lopuksi päätin, että en halunnut välittää, koska kuitenkin niin moni ymmärsi tekoni. En jaksanut miettiä niitä asioita lähes ollenkaan näiden kahden päivän aikana. Tuntuu vain hieman tyhmältä, että en ole ollut kauhean surullinen, mutta en iloinenkaan. Sellainen neutraali. Vihaan neutraalia. Tärkeintä nyt ehkä kuitenkin on, että on ollut kodikas olo, ehkä jopa hieman jouluinen, millainen se ei ole onnistunut pariin vuoteen olemaan.

Ja tällä hetkellä olen ihan iloinen, sillä juttelen mesessä neljälle hyvälle kaverille. Yksi on oikeastaan vanhempi tuttu, jolle en ole puhunut pitkään aikaan. Yksi on tällä hetkellä Amerikassa. Ja sitten nuo kaksi tuollaista, joille puhuminen on yleensä minulle kaikista tärkeintä, koska ne on niitä ihmisiä, joille puhuminen aina piristää. Aina ja joka kerta.

Ajattelin, että voisin mennä syömään vielä yhden joulutortun ja sitten mennä nukkumaan! Leppoisaa uudenvuoden odotusta teille kaikille!

Kun ei kivulle laastaria

Olen surullinen ja vihaan itseäni.

.vihaan itseäni ja olen surullineN

 Sellainen olo minulla nyt on. Itkettää. Sattuu. Pelottaa, että joulukin menee tästä tunteesta pilalle. Tunnen itseni nyt niin vialliseksi. Ilkeäksi. Kaveri, joka on ollut kaverini kaikista pisimpään... Ei sitä enää kiinnosta mitä minulle kuuluu. Se ei enää kerro minulle suoraan, jos jokin minussa tai käytöksessäni häiritsee. Kuulen kaiken aina valituksena hänen äidiltään. Minä sanoin asiasta suoraan. Puhuin faktat julki. Sen jälkeen emme ole olleet missään yhteydessä. Minä en soita hänelle. En vaikka kuinka häiritsisi. Minä en tehnyt väärin.

Sitten se yksi ihminen, joka on niin kauhean tärkeä. Yksi ystäväni sanoi, että minun pitäisi vain päästää irti. Antaa tämän elää vain omaa elämäänsä, koska kyseinen henkilö vain satuttaa minua teoillaan ja sanoillaan. En minä pysty. Kaksi vuotta sitten minulla oli yksi hyvin samankaltainen ystävä. Todella hyvä ystävä, kunnes hän vaihtoi seuraa ja veti huvinpäin välit poikki. Siitä minulle jäi traumat. Paha olo, jota kannan sisälläni vieläkin. En halua, että se sama käy uudelleen, vaikka kaikki merkit näyttävät siihen suuntaan: roikun perässä, vaikka toinen selvästi haluaa karkuun. En vaan osaa enää kuvitella elämääni ilman häntä! Ihan oikeasti. Millään ei enää olisi mitään merkitystä.

Ja tämä ystävä jolta tuli kyseiset neuvot. Hänen kanssaan meille tuli myös eilen riitaa, sillä hän ei uskalla kertoa minulle mielipiteitään asioista. Silloin kun hän ei niitä kerro, hän myös vaihtaa puheenaiheen pois kyseisestä aiheesta, vaikka se olisikin minulle juuri yksi niistä tärkeimmistä aiheista. Tämä henkilö on ehkä ainut, jolle olen voinut puhua näistä tietyistä asioista vilpittömästi katumatta ja enemmän kuin kenellekkään muulle ja nyt minusta tuntuu, että en voi enää, sillä ei hän halua puhua niistä. Ei vain halua.

Ja tällä hetkellä tunnen olevani niin yksin. Yksin koska kolmen tärkeän ihmisen välillä on kitkaa. Sellaista kitkaa, että minuun sattuu niin paljon, että pelkään ettei ulospääsyä ole. En jaksa enää.

Vähemmän, kuin mitä tarvitsen

Tuntuu, että kaikki vilisee ympärillä liian nopeasti. Tuntuu, kuin en tuntisi.
Miksi Joulu ei tunnu enää miltään? Miksi kirkkaat valot kauppojen seinustoilla eivät enää houkuttele minua ostamaan? Miksi kotoa lähteminen on yhtä arkisen tuntuista, kun paikoilleen jääminen?
Miksi tuntuu siltä, että nauran paljon, mutta oikeasti vain todella harvoin?

Kysymyksiä ja pienenpieniä sanasia siitä, kun mikään ei tunnu enää miltään.
Tällä hetkellä minun sisälläni elää vain yksi tunnemöykky ivaa, vihaa, surua ja katkeruutta, josta vain yksi pieni palanen on jotain kaunista. Se möykky minussa on ainut asia, joka kertoo minun olevan elossa. Ihminen, joka pystyy tuntemaan, mutta silti ei lähes ollenkaan.

Rakastaen yhä

Lintu lauloi yksikseen
Vaivuit uneen ikuiseen
Lensit pois uuteen elämään
Uusia teitä, polkuja etsimään
Missä ikinä oletkaan
Tulen sinut aina rakkaudella muistamaan

Rakastan sua vaari ja toivon, että tiesit sen...
...lepää rauhassa ja nuku hyvin♥

Kurkistaa olio kolostaan ja raottaa suutaan

Mulla on nyt tosi paha mieli. Tuntuu, että mitään en ole aikaiseksi saanut ja töitä pitäisi jaksaa tehdä päivästä toiseen. Nyt kaksi viikkoa kyseisessä paikassa on takana ja siellä on ollut aivan tavattoman hauskaa, mutta silti se väsyttää ja aikaa ei jää muille ihmisille. Musta tuntuu, että nyt on ollut kaikenlaista draamaa muutenkin. Pääasiassa tietenkin mun omassa mielessäni.

On olemassa yksi ihminen, joka tunnusti jokin aika sitten, että sillä on tunteita mua kohtaan. Minulla ei ollut, eikä ole vieläkään, mutta meidän välimme lämpenevät kokoajan. Meistä tulee kokoajan vain parempia ystäviä ja puhumme toisillemme tosi paljon. Se olisi se ihminen joka ei yllättyisi mistään, mitä täällä blogissa lukee, vaikka saisikin osoitteen käsiinsä. Minulla on myös toinen hyvä ystävä, joka on itse kasvattanut tunteita tätä kyseistä ihmistä kohtaan. Ne kaksi menevät elokuviin lähiaikoina ja hassuinta on, että olen hieman mustasukkainen. En sellaisessa tunne mielessä, vaan siinä mielessä, että tuntuu, että minulta viedään yksi parhaimmista ystävistäni. En voi puhua kohta sille pojalle enää mitään, koska muuten pelkään sen tytön olevan mustasukkainen minulle. Ei hän edes tiedä kuinka hyvät välit minulla kyseiseen ihmiseen on ja luulen, että minun täytyy kohta perääntyä. Viilentää välejä, jotta en olisi tiellä. Se sattuu, koska tunnen jo valmiiksi menettäneeni, vaikka kaikki toistaiseksi on vielä ennallaan.

Siitä muuten olen ylpeä, että yhdelle ihmiselle kerroin puolet ajatuksistani, puolet pahasta olostani ja me tulemme puhumaan välimme puhtaiksi. Niin minä ainakin toivon. Enemmän kuin mitään muuta, vaikka olen muissakin asioissa täysin sekaisin. Sekaisin itseni kanssa ja siitä, mitä minä tunnen olevani. Sekaisin siitä, että onko tällainen edes normaalia. Kerron teille vielä mistä on kysymys. Minä lupaan sen.