On olemassa yksi ihminen, joka tunnusti jokin aika sitten, että sillä on tunteita mua kohtaan. Minulla ei ollut, eikä ole vieläkään, mutta meidän välimme lämpenevät kokoajan. Meistä tulee kokoajan vain parempia ystäviä ja puhumme toisillemme tosi paljon. Se olisi se ihminen joka ei yllättyisi mistään, mitä täällä blogissa lukee, vaikka saisikin osoitteen käsiinsä. Minulla on myös toinen hyvä ystävä, joka on itse kasvattanut tunteita tätä kyseistä ihmistä kohtaan. Ne kaksi menevät elokuviin lähiaikoina ja hassuinta on, että olen hieman mustasukkainen. En sellaisessa tunne mielessä, vaan siinä mielessä, että tuntuu, että minulta viedään yksi parhaimmista ystävistäni. En voi puhua kohta sille pojalle enää mitään, koska muuten pelkään sen tytön olevan mustasukkainen minulle. Ei hän edes tiedä kuinka hyvät välit minulla kyseiseen ihmiseen on ja luulen, että minun täytyy kohta perääntyä. Viilentää välejä, jotta en olisi tiellä. Se sattuu, koska tunnen jo valmiiksi menettäneeni, vaikka kaikki toistaiseksi on vielä ennallaan.
Siitä muuten olen ylpeä, että yhdelle ihmiselle kerroin puolet ajatuksistani, puolet pahasta olostani ja me tulemme puhumaan välimme puhtaiksi. Niin minä ainakin toivon. Enemmän kuin mitään muuta, vaikka olen muissakin asioissa täysin sekaisin. Sekaisin itseni kanssa ja siitä, mitä minä tunnen olevani. Sekaisin siitä, että onko tällainen edes normaalia. Kerron teille vielä mistä on kysymys. Minä lupaan sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti