Kun pääsin koululta kotiin, halusin vain nukkua. Kirjoittaa tarinoita. Istua ja miettiä ajan kulua ja selata vanhoja koneen tekstejä. Tässä on runo, jonka löysin ja on yksi suosikeistani, koska minä ymmärrän mitä tarkoitan, mutta kukaan ei toistaiseksi ole vielä avannut koodia.
Lintu
Aallot lyövät kallioita vasten, jättävät jäljet, mitkä verrattavissa ruoskan koviin iskuihin.
Pieni ja viaton, dramaattinen. Myrsky kaunis asia kuvattavaksi, mutta silti synkkä kuin yö.
Tyrskyt käyvät rantaan, vievät hiekan ja kivet mukanansa, syövät sisäänsä, ja luovat vanhasta uutta. Rosoisesta sileää, sileästä rosoista, mutta kärsiikö mieluummin ollakseen uusi?
Miltä mahtaakaan tuntua kaahautua karheassa, kääntyä ruvelle, vaikeroida ja valittaa niin, että nielu kuin hiekkapaperia.
Kaikki tapahtunut peruuttamatonta, kaikki tapahtuva välttämätön.
Miksi lintu avaa siipensä?
Pieni ja viaton, dramaattinen. Myrsky kaunis asia kuvattavaksi, mutta silti synkkä kuin yö.
Tyrskyt käyvät rantaan, vievät hiekan ja kivet mukanansa, syövät sisäänsä, ja luovat vanhasta uutta. Rosoisesta sileää, sileästä rosoista, mutta kärsiikö mieluummin ollakseen uusi?
Miltä mahtaakaan tuntua kaahautua karheassa, kääntyä ruvelle, vaikeroida ja valittaa niin, että nielu kuin hiekkapaperia.
Kaikki tapahtunut peruuttamatonta, kaikki tapahtuva välttämätön.
Miksi lintu avaa siipensä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti