Olen kokoajan yrittänyt kokoajan keksiä tekemistä ja ajattelemista itselleni ja se tavallaan on toiminut, ainakin hetken verran. Ainut asia mistä tällä hetkellä annan itseni olla huolissani, on se, että tänään en ole halunnut syödä. En ollenkaan tiedä mistä se johtuu. Tulee vain paha olo ja vieläkin pahempi olo siitä, että nyt olen kovin nälkäinen. Ja ehkä hieman myös siitä, että joskus minulla oli esiintymiskammo, mutta pääsin siitä ajan myötä eroon. Nyt huomaan sen valuneen mieleeni takaisin. Tänään olin tapahtumassa, jossa arvosteltiin eräs lyhytelokuva, jossa minäkin näyttelen. Kun elokuva oli näytetty, piti meidän näyttelijöiden ja muiden tekijöiden mennä salin eteen. Kaoin kauhusta ennen sinne kävelyä, ja perillä huomasin, että tärisin. Tunsin itseni niin kamalan pieneksi yleisön edessä. Oli vaikeaa hallita itseään ja puolet kommenteista menikin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En halua olla taas se sama ala-asteen pikkutyttö, joka rupesi itkemään irvistävälle naamalle ja pelkäämään sanoja paperilla, joita joutuu lausumaan ääneen.
Koska yritän olla miettimättä ja ajattelematta, ajattelen muita asioita ja tiedän, että aina loppujenlopuksi päästän nämä asiat takaisin mieleeni silloin kun tulee taas heikko hetki elämässä. Silloin ne ovat vahvempia, koska en ole yrittänyt ajaa niitä pois. Olen pitänyt niitä tallessa, ikäänkuin säilyttäen oikeaa hetkeä varten, jolloin ne voivat taas näyttäytyä ja olla muuta kuin huuruinen kuiskaus alitajunnassa.
Mitä tulee niihin muihin ajatuksiin, joilla yritän siirtää niitä huonoja pois... Olen koukussa tv-sarjaan nimeltä The Vampire Diaries. Aivan naurettavan kuuloista, että sillä voi olla merkitystä minulle, mutta se antaa minulle syyn odottaa aina huomista ja sitä seuraavaa. Sama kun avaa joulukalenterin luukkuja ja odottaa aattoa. Niin pääsee aina päivän lähemmäs viimeistä määränpäätä. Vaikka se on oikeasti outoa, kirjoitan sen tänne, koska haluan jakaa nyt itselleni ja teille sanoina sen, että osaan minä tuntea jotain muutakin kuin arjenharmautta ja alakuloa.
